Lapsettomuusvapaa alkoi hyvin. Positiivisessa nosteessa hilluin läpi maaliskuun ja olin oikeasti pitkästä aikaa ajattelematta koko helvetin asiaa tai vaihtoehtoisesti mahdollista tulevaa perheenlisäystä. Kunnes menkat alkoivat. Muutama päivä ennen vuodon alkamista löysin itseni jälleen kerran laskettu aika -laskureiden luvatusta maasta fantasioimasta äitiyslomasta, vauva.fi -palstalta lukemasta ensimmäisistä raskausoireista ja pohtimasta että onkohan tämä nippaisu nyt se tuleva vauva vai kuukautiskipua. Ja kun vuoto sitten alkoi, se romahdus oli ihan yhtä paha kuin kaikki romahdukset ennen tätä. Se siitä vapaasta.
Ei kai ajatuksistaan voi pitää lomaa. Olen itsepetoksen mestari.
Tää jakomielitautisuus vaan alkaa rasittaa entistä enemmän. Pelkkä ajatuskin joidenkin hormonien popsimisesta tämän luomusekoilun päälle tuntuu hulluudelta.
Meidän kirjahyllyssä on yksi hylly, jossa on mulle tärkeät lapsuuden satukirjat. Siellä komeilee Tove Janssonin Kuka lohduttaisi Nyytiä, Pikku Prinssi ja Narnian Tarinat. Siellä myös odottaa muutama vuosi sitten alelaarista kahmimani Muumi-kirjat. Se hylly on irvokas. Kaikkien meidän toiveiden ilmentymä. Ja niin surullinen.
Vielä en kuitenkaan haluaisi siirtää niitä kirjoja kellariin. Kai mun on kohta pakko.
